Rodun historia

Alkuperä ja käyttötarkoitus

Hyvin vähäinen ja niukka ravinto, lämpötilojen äärimmäiset muutokset ja ihmisten elämäntapa vuosituhansien ajan ovat tehneet keskiaasiankoirasta vahvan, kestävän sekä vaatimattoman olosuhteisiin nähden. Sille on kehittynyt voimakas luontainen kyky suojella aluettaan, ihmisiä ja vartioitavaa laumaa ulkopuolisia uhkia vastaan. Kesäisin paahtava aurinko ja talvisin jäätävä pakkanen eli hyvin haastavat elinolosuhteet ovat muokanneet koirista energiaa säästäviä, jotta ne pystyivät yöaikaan vartioimaan ja suojelemaan eläinlaumoja petoeläimiltä.

Keskiaasiankoiran tarkka historia on täysin varmaksi selvittämätön. Joidenkin teorioiden mukaan koirien esi-isät ovat Tiibetiläisiä koiria, jotka kulkeutuivat ihmisten mukana nykyisille Aasian alueille. Turkestan "Turkkien alue" sai nimen vasta, kun Turkkilaiset alkoivat tehdä sotaretkiä ja valloittivat laajoja alueita nykyisestä Aasiasta, joita olivat Itä-Turkestan Kashgania "Kiinan maa", Keski-Turkestan (nykyaikaisten Keski-Aasian tasavaltojen alue ) ja Turkestanin Afganistanin osia. Turkmenistan on osa Keski-Turkestania. Keskiaasiankoiraan viittaavia merkkejä löytyy Turkmenistanin vanhimmista siirtokunnista, mikä todistaa näiden koirien pitkän historian olemassaolon em. alueilla. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty monia koiranluiden palasia, jotka kuuluivat kookkaille koirille, joilla oli voimakkaat päät ja vahvat leuat. Alueelta on myös löydetty terrakottahahmoja (2000v ekr.), jotka kuvaavat neliönmuotoisia koiria, joilla oli typistetyt hännät ja korvat.

*LISÄYS: Nykyisen venäjän alueelta ei ole löydetty kalliomaalauksia eikä hautauksia. Voidaan olettaa, että alkuperäisalueilla eläneet ihmiset karjankasvatuksen kehittyessä löysivät myös varhaisessa vaiheessa optimaalisen tyypin muinaisesta keskiaasiankoirasta, jonka täytyi myös kestää pitkiä matkoja kulkiessaan paimentolaisheimojen mukana.

Koirien rooli oli yksinkertainen, niiden piti kyetä turvaamaan ihmisten elinkeino. Alkuperäisalueiden historia on hyvin sotaisa, joten koirilla oli myös tärkeä tehtävä suojella ihmisten pysyvämpiä asumispaikkoja. Jokaista laiduntavaa laumaa vartioi koiralauma, joka kulki paimenten ja lauman mukana. Koirat tekivät tärkeimmän työnsä yöllä, koska petoeläimet saalistavat yöaikaan. Tyypillinen keskiaasiankoira nykypäivänäkin aktivoituu hämärän koittaessa ja sen haukku lisääntyy pimeän tullen.

Historiassa on tiedossa koiria, jotka ovat taistelleet menestyksekkäästi susia vastaan ja näiden koirien verilinjat ovat arvostettuja: Poole, Ak-Yekemen, Red Yekemen, Ker-Gaplan, Black-Yekemen. Black-Yekemenin linja näistä mainituista on ollut erityisen armoton kamppailuissa suojellakseen laumojaan. Paimentolaiskulttuurissa on ollut alkuperäisalueilla tapana järjestää koiratappeluita uroslinjojen ylläpitämiseksi sekä niiden säilyttämiseksi ja vanha traditio on siellä yhä edelleen olemassa. Koirataisteluilla on myös ratkaistu ihmisten välisiä kiistoja.

Keskiaasiankoirien rotumääritelmä mahduttaa sisälleen useita eri tyyppisiä koiria, niin ulkomuodon kuin luonteen ja käyttötarkoituksenkin mukaan. Jalostuksen ja koirien siirtyminen myös Eurooppaan ja muualle maailmaan on aiheuttanut sen, että jalostukseen käytettäviä koiria arvotetaan niiden näyttelymenestyksen perusteella. Jalostuksen ensisijainen tavoite tulisi kuitenkin olla näiden koirien käyttöominaisuuksien ylläpitäminen.

Keskiaasiankoira on kautta historiansa kuitenkin pysynyt vahvana, rohkeana, kärsivällisenä, kestävänä ja ihmiselle uskollisena. Sen on pitänyt selviytyä pitkiäkin aikoja ilman vettä ja ruokaa ja niille on muodostunut olosuhteiden pakosta korkea kivunsieto. Ne ovat ystävällisiä omille ihmisille, ne ovat hyviä vartijoita. Keskiaasiankoira on harmonisesti rakentunut koira, jolla on suuri luuranko, jonka ympärille on kehittynyt karkea toimiva lihasjärjestelmä. Sen työskentely on räjähdysmäistä. Koiran rinta on kehittynyt niin, että sillä on kokoonsa nähden valtavat keuhkot, jotka mahdollistavat hyvän hengityksen kaikissa työskentelytilanteissa ja olosuhteissa. Pää on koiran keskipiste, sen erottuva piirre, jonka ilme tekee siitä keskiaasiankoiran.

Sukulaisrodut, joiden kanssa yhteinen kehityshistoria

Rodun syntyyn ovat vaikuttaneet Tiibetin muinaiset koirat ja eri paimentolaisheimojen karjakoirat, jotka ovat läheistä sukua mongolianpaimenkoiralle ja tiibetinmastiffille. Keskiaasiankoiran lähin sukulaisrotu on kaukasiankoira. Joidenkin teorioiden mukaan Turkkilaisten laumanvartijarotuisten koirien esi-isät ovat olleet sotasaaliina ja kaupankäynnin mukana Aasian alueilta kulkeutuneet keskiaasiankoirat.

Rodun kehitys nykyiseen muotoonsa

Rodun määrätietoinen jalostustyö aloitettiin Neuvostoliitossa 1930- luvulla, jolloin otettiin käyttöön rodun ensimmäinen standardi, jota toteutettiin suunnitelmallisesti 50 – luvulle asti, minkä jälkeen kaikkien työkoirarotujen standardit tarkastettiin. Vuoden 1976 standardi oli voimassa 17 vuotta. Vuonna 1993 standardia muokattiin seuraavan kerran ja vuonna 1996 standardi muutettiin FCI:n vaatimuksia vastaavaksi. Rodun varhaisimmat standardit perustuivat keskiaasiasta peräisin olevien "aboriginaalien" koirien kuvaukseen, jotka olivat laadultaan epätasaisia.

Laumanvartijarotuna keskiaasiankoira on ihanteellisin maaseudulle hyötyeläinten ja omaisuuden vartiointiin. Eläintila ei kuitenkaan ole välttämätön edellytys keskiaasiankoiran hankinnalle eivätkä kaikki keskiaasiankoirat sovellu työskentelemään eläinvahteina. Keskiaasiankoiria työskentelee aluevartijoina maaseudulla ja haja-asutusalueella toimien siinä loistavasti.

Ensimmäiset koirat Suomessa, koiramäärän kehitys

Ensimmäiset tuontikoirat on rekisteröity Suomen Kennelliittoon 1.1.1985, kuitenkin tällöin rekisteröity koira on syntynyt 7.12.1978 narttu Aishe, jonka ensimmäinen pentue on syntynyt 18.10.1982. Myös tämän pentueen rekisteröintipäivä KoiraNetissä on 1.1.1985. KoiraNetin perusteella voidaan olettaa, että ensimmäinen Suomeen syntynyt pentue on syntynyt Aljo kenneliin 18.10.1982 yhdistelmästä SF20270D/85 Zurab ja SF20271E/85 Aishe.

Koiramäärän kehitys on ollut rodussa maltillista aina 2022 vuoteen asti, tuonteja on rekisteröity vuodesta 1994 lähtien 1-14 vuosittain. 14 tuontikoiran huippuvuosi oli 2022 yli kymmenen tuontirekisteröinnin vuosia ei ole kuin 3. Pentueita syntyy vuosittain 1-6 kpl ja pentumäärä pääsääntöisesti jää alle 50 pentuun vuosittain, penturekisteröinnin huippuvuosi on ollut 2001, jolloin syntyi 8 pentuetta ja 60 pentua rekisteröitiin.